Ajattelin kertoa teille kamuille mitä mulle kuuluu, koska kohta olen asunut täällä puoli vuotta. Elämä täällä on rauhallista, ja mulla on selkeät rutiinit, joka on tosi tärkeää kun on jo melkein seniori. Yöt nukun olohuoneen isolla lattiatyynyllä. Aamulla kun äiti herää ja menee kylpyhuoneeseen, niin mä menen istumaan ja odottamaan eteisen lattialle. Sitten kun äiti tulee kylppäristä niin mä juoksen kuristen keittiöön, koska mä tiedän, että sitten saa ruokaa. Sillä aikaa kun mä murkinoin aamupalaa, niin äiti siivoaa meidän hiekkikset yön jäljiltä. Näin mulla on puhdas hiekkis, johon mennä heti syönnin jälkeen. Jos äiti ei vaikka jostain syystä ehdi siivota hiekkistä ennen kuin mä olen syönyt, niin sitten mä istun ja odotan niin kauan, että se siivoaa. Sitten kun äiti valmistautuu töihin lähtöön, meikkaa ja tekee jotain muita tyttöjen juttuja, niin mä istun kylppärin lattialla ja kurisen.

Mä olen alkanut vasta vähän aikaa sitten jutella, aluksi olin ihan hiljainen. Nyt kun tunnen tän porukan paremmin, uskallan jutellakin enemmän. Äiti sanoo, ettei se ole kuullut mun maukuvan kertaakaan. Se on kyllä ihan totta, mä vain kurisen, ja paljon kurisenkin. Musta on ihana, kun äiti rapsuttaa mun vatsaa ja usein se kampaa mun turkkia sellaisella karstalla, se vasta ihanaa onkin. Turkki mulla on nyt paljon paljon paremmassa kunnossa, mitä se on pitkään aikaan ollut. Nyt voin pestä itseäni, ilman että kieleen tarttuu karvatukkoja. Niin meinaan kävi silloin kun olin siellä kissatalolla, ja jonkin aikaa sen jälkeen kun tänne tulin.

Ainoa asia mitä mä täällä enää pelkään on ovikello. Se kun soi, niin ampaisen sängyn alle piiloon. Pysyn piilossa niin kauan kun vaara on ohi eli kaikki vieraat on lähteneet. Äiti sanoo, että mä olen maailman kiltein ja ystävällisin kissa, sitten kun mut oppii tuntemaan. Mitenkään hirvittävän innokas mä en ole tutustumaan uusiin ihmisiin, koska mulle riittää, että mulla on nyt yksi ihminen mun elämässä johon mä luotan.