Äiti kirjailee tänne väliin taas vähän. On mun mielestä niin mainitsemisen arvoista asiaa, että ansaitsee oman merkinnän tänne blogiin. Tähän asti Möttis on arastellut kuitenkin mua, vaikka on antanut ottaa kiinni ja silittää. Möttis ei ole juurikaan itse tullut mun luo. Nyt tilanne on ihan toinen, tuntuu kuin Möttis olisi tajunnut, että toi on nyt se ihminen keneen voi luottaa ja joka huolehtii. Se juttelee mulle, etsii mut jos mua ei näy, ei enää säikähdä jos sitä joutuu kieltämään (aiemmin kieltämisestä juoksi piiloon, ja oli siellä helposti parikin tuntia), nyt vain on että aha ja lopettaa. Tuntuu, että se on yhtäkkiä alkanut ymmärtää puhetta, tulee kutsuttaessa, tuntee nimensä.

Valjastelemassakin käytiin äsken ensimmäistä kertaa yhdessä. Valjaat antoi laittaa nätisti päälle, ihan kuin olisi tietänyt mitä se tarkoittaa. Ulkona vähän pelotti kun oli vieras paikka, mutta selkeästi se on kuitenkin aiemminkin valjastellut. On mielenkiintoista huomata siinä uusia piirteitä, joita ei omassa kodissa huomaa. Viihtyy selkeästi isommassakin asunnossa/tilassa, ei pelkää, itse asiassa kaikkea muuta, selällään pötköttää keskellä ison olohuoneen lattiaa. Ei myöskään pelästy, vaikka ympärillä on enemmänkin ihmisiä. Mainittakoon, että Möttis oli jo steriloitu kun se päätyi eläinsuojeluyhdistykselle. On mielenkiintoista pohtia, mitä nämä kaikki piirteet ja asiat mahdollisesti kertoo Möttiksen historiasta.